Kasvattajien myyntiehdot

Tämä postaus perustuu puhtaasti omaan mielipiteeseeni ja halustani kirjoittaa aiheesta, eli siis kasvattajien laatimat myyntiehdot kasvattien uusia omistajia varten. Olenhan itsekin määritellyt tietynlaisia ehtoja, mutta niiden kohdalla voisi puhua ennemmin suosituksista kuin ehdoista - en jaksa liikaa nipottaa, jos kasvatin uusi koti on muuten hyvä kaikin puolin. Mikä on kohtuullista "vaatia" uudelta omistajalta ja mikä ei? Aika hankala määritellä sinänsä, sillä jokaisella tuntuu olevan oma mielipiteensä asiasta. Otetaan esimerkkinä Tiusan myyntiehdot, jotka ovat _omasta mielestäni_ ihan kohtuulliset ja neuvoteltavissa.

Sivut ilmoitetaan kahden viikon kuluessa ostopäätöksestä sähköpostiin.
Jos on aikaa tarjota varsalle aktiivista kotia, niin on varmasti aikaa myös tehdä sille sivut parin viikon sisään. Eihän sivujen tarvitse alkuun sisältää muuta kuin perustiedot ja sukutaulun, en vaadi sivuille ilmestyvän välittömästi luonnetta, päiväkirjamerkintöjä tai edes kuvia. Tämäkin asia on aina neuvoteltavissa; ostajalla voi olla työkiireitä, matka tulossa tai vaikka tietokoneen toimivuuden kanssa ongelmia. Ainoa asia mitä en ymmärrä on  se, ettei voida pyytää sitä lisäaikaa vaan kasvattajana odotan sivuja kuukauden vain, koska uusi omistaja ei ole viitsinyt ilmoittaa ajanpuutteestaan.

Kasvatin nimeä, syntymäaikaa tai sukupuolta ei saa muuttaa jälkikäteen (pl. orin ruunaus).
Tämähän on nyt ihan selkeä juttu. Varsalle päätetään uuden omistajan kanssa nimi, joka on kummallekin ok ja sitä nyt ei vaan muuteta jälkikäteen. Syntymäaika olisi myös aika absurdia muuttaa yhtäkkiä, enkä näe mitään järkisyitä edes tehdä sellaista. Tammaa ei voi myöskään muuttaa oriksi tai oria tammaksi, mutta orin saa puolestani ruunata jos niin uusi omistaja haluaa tehdä.

Sivuilta tulee löytyä vähintään perustiedot, sukulaiset ja kasvattaja linkitettynä.
Eli ihan tavalliset virtuaalihevosen sivut. Tämä "ehto" taitaa kyllä olla aika turha ja olenkin miettinyt poistavani sen myyntiehdoista. En ole vielä kymmenen vuoden aikana törmännyt virtuaalihevosen sivuihin, joilta ei löytyisi näitä tietoja.

Sitten kolme viimeisintä myyntiehtoa, joiden suhteen mielipiteet vaihtelevat eri harrastajien kohdalla. Osoitteen vaihtuessa tulee vanhoille sivuille jättää uusi linkki tai ilmoittaa uusi osoite suoraan minulle: Miksi en voisi etsiä kasvatin uutta osoitetta hevosen VRL-profiilista? No ensinnäkin, liian usein sitä uutta osoitetta ei muisteta päivittää sinne profiiliin. En haluaisi kadottaa kasvattieni sivuja, jonka vuoksi olisi kohteliasta ilmoittaa osoitteen muutoksista - näin voin myös pitää kasvattilistauksen ajantasalla. Kasvatin kuollessa sille tehdään muistosivut, jotka tallennetaan Web Archiveen: Tämä on ehkä huonosti muotoiltu ehto minulta, sillä eihän kasvatti varsinaisesti tarvitse virallisia muistosivuja - kunhan sen kuollessa sivut eivät katoa netistä. Isolla osalla harrastajista on domainit, joiden suojissa sivut pysyvät tallennettuna ilmankin Web Archivea, mutta ihan varmuuden vuoksi ne olisi hyvä sinne tallentaa. Jos luovut kasvatista, tarjoathan sitä ensin minulle? Tämä on ehtona vain siksi, että haluaisin itse päättää kasvattieni kodit -- varmistaakseni, että ne pääsevät arvoiseensa kotiin ja sehän säästää omistajaltakin vaivaa, kun voi "tyrkätä" kasvatin takaisin kasvattajalle sen sijaan, että kuluttaisi aikaa uuden kodin etsimiseen. Onneksi nykypäivänä iso osa harrastajista ilmoittaa luopumisajatuksistaan kasvattajille, kiitos heille.

Entäs sitten mielestäni kohtuuttomat myyntiehdot? Noh, ensimmäisenä tulee mieleen jo ylläkin mainittu orin ruunaaminen. Mielestäni kasvattajalla ei ole oikeutta vaatia uutta omistajaa pitämään hevosta orina, jos omistaja sen haluaisi ruunata. Ne jalostuksen helmet yleensä pidetään omassa tallissa, eikä vaadita uusia omistajia pitämään hevosta orina vain siksi "Jos haluankin siitä varsan." Toinen mieleen painunut, useammallakin tallilla nähty myyntiehto on kilpaileminen. Totta kai itsekin toivon kilpailevia koteja kasvateilleni, mutta ei tulisi mieleenkään vaatia tiettyä sijoitusmäärää tietyn aikavälin sisällä. Sama laatuarvostelujen suhteen, en koskaan vaatisi uutta omistajaa käyttämään hevosta tietyn lajin tai useamman lajin laatuarvosteluissa vain siksi, että haluan kasvattilistalleni meriittihirmuja. Jos uusi omistaja kilpailee hitaampaan tahtiin tai päättääkin jättää laatuarvostelut kokonaan käymättä hevosella, niin minkä minä sille kasvattajana voin? Puoliveristen kohdalla on tullut huomattua myös näitä, että 'kasvatit ovat hyväksytty vain rotujen x ja x -jalostukseen'. MIKSI? Mitä väliä sillä on, jos joku haluaa teettää trakehnerilla varsoja vaikka sikapossun kanssa? Eihän se ole kenenkään häpeä, enkä usko sen laskevan kasvattajan arvoa työssään lainkaan.

Äh, en jotenkin saanut tästä tekstistä selkokielistä ja punainen lanka puuttuu. Teki mieli kirjoittaa, ehkä korjaan tekstiä myöhemmin ja saan sen punaisen langan tähän tai sitten en..